Kuten hyvin tiedetään, näinä ylenmääräisen paskantursuamisen aikoina on ylen vaikeata saavuttaa niin sanottua kirjallista läpimurtoa. Niinpä kirjailijan on näinä päivinä tarkoin mietittävä parasta menetelmää ja laadittava täsmällinen suunnitelma, joka todennäköisimmin takaa menestyksen, joka siitä huolimatta jää varsin epätodennäköiseksi.
Koska elämme merkityksettömän mölinän aikaa, on vaikea saada oma ääni kuuluviin. Mutta mistä tämä mölinä pääasiassa koostuu? Ammattinärkästyjien, kuten feministien ja raivowokettajien sisällyksettömästä ääntelystä, joka kuitenkin saa huomiota silkalla barbaarisuudellaan. Niinpä on osattava tökkiä femakkoa ja wokettajaa. Mutta on hallittava rajankäynnin taito, sillä jos tökkiminen menee liian pitkälle, närkästymistä janoava feministiwokettajkin tajuaa, ettei kirjoittaja ole tarkoittanut täyttä totta, eikä hän silloin anna närkästymiselleen valtaa.
On siis kirjoitettava provokatiivinen kappale (esimerkiksi miesten ja naisten tasa-arvon älyttömyydestä), jossa esitetään muutama pöyristyttävä väite, jotka niin sanoakseni kehystetään vakavasti otettavaan sosiologis-psykologis-filosofiseen, tieteellisin tosiasioin ja tutkimuksin tuettuun esseistiikkaan. Tämän vakavasti otettavan aineiston keskellä pöyristyttävät möläytykset menevät wokefeministiin täydestä.
Johdumme erikoiseen tilanteeseen: kirjan ainoana tarkoituksena on närkästyttää wokettaja, minkä ainoana tarkoituksena on saada kirjalle näkyvyyttyä. Wokettaja niin sanotusti hoitaa markkinoinnin puolestamme. Mutta mitä järkeä tässä on? Ei mitään. Senpä vuoksi esseekirjassamme on vain pari kolme raivotäkyä, ja muut esseet ovat täyttä asiaa. Näin wokettajan raivo tuo kirjalle näkyvyyden, minkä seurauksena monet saavat sen käsiinsä ja näistä monista ne harvat, jotka ovat arvoisiamme, osaavat arvostaa asiallisia esseitämme (ja jättävät omaan arvoonsa provokatiiviset möläytyksemme).
Näin lyömme läpi.
8 kommenttia:
Så många vill skriva... låt dem skriva som har verklig ambition och nåt att säga...
Tämä olisi hyvä periaate, mutta siitä olisi se huono seuraus, ettei Suomeen jäisi enää ainoatakaan kirjailijaa, minua tietysti lukuun ottamatta.
Kirjallisuus on kuollut!
Sinun on herätettävä se kuolleista. Se on SINUN velvollisuutesi, kellot soivat SINULLE!
Vai ruumiskellotko ne olivatkin, jotka soivat?
Yksikään mies ei ole saari!
Soikaa ruttokellot, päivystän Turun kolerahautuumaalla!
Betrogen! Betrogen! Einmal dem Fehlläuten der Nachtglocke gefolgt - es ist niemals gutzumachen.
Petetty! Petetty! Ken kerran on vastannut yökellon väärään kutsuun, se ei voi sovittaa erehdystään enää.
Lähetä kommentti