Opiskeluaikana olin jossakin asunnossa tai ravintolassa juomassa alkoholijuomia eräiden opiskelutovereiden kanssa. Eräs näistä tovereista oli erittäin miellyttävä nuori mies, josta pidin kovasti. Luultavasti kaikki pitivät hänestä, hän oli juuri sen tyyppinen ihminen, joka hurmaa toiset. Jälkeenpäin ajatellen tämä miellyttävyys oli ehkä vain Alexander Stubbin tyylistä opportunistista sosiaalisuutta ja peliä, mutta toisaalta ihmistuntemukseni ei riitä varsinkaan näin pitkän ajan jälkeen tämän asian oikeaan analyysiin (en ole nähnyt häntä sitten opiskeluaikojen). Istuimme siis juomassa alkoholia, ja jotenkin keskustelu eteni älykkyystesteihin. Tämä miellyttävä nuori mies puhui jostakin älykkyystestistä, jonka hän oli tehnyt ja joka ei ollut Mensan testi, vaan jokin toinen, älykkyyttä Mensan testiä laajemmin kartoittava testi (mukana myös esim. verbaalinen älykkyys jne.). Tämä nuori mies oli saanut tästä testistä hyvät pisteet, mutta ei kuitenkaan niin hyviä, että ne olisivat riittäneet Mensan jäsenyyteen. Nyt jälkeenpäin tätä miettiessäni en kyllä ymmärrä, miten tämän toisen testin pistemääriä ylipäätään voitaisiin verrata Mensan testin pistemääriin, kun testit ovat niin eri tyyppisiä. Joka tapauksessa keskustelussa tämä vertailu tehtiin, ja kommentoin tämän toverini korkeaa pistemäärää toteamalla, että ei aivan riitä Mensan jäsenyyteen. Tämä kommentti oli täysin viaton, se ei ollut mitään vittuilua, ja olihan joka tapauksessa ilmeistä, että tämä nuori mies oli erittäin älykäs ihminen, sitä ei kukaan voisi kiistää hänen akateemisten saavutustensa valossa.
Oli miten oli, kommenttini jälkeen tämä toverini rupesi selittämään, että nimenomaan sen takia, että hänen tekemänsä testi ja Mensan testi ovat erilaisia, hänen tekemänsä testin pistemäärä Mensan testin pistemääräksi muutettuna riittäisi ylittämään Mensan jäsenyyden rajan. Jotenkin näin hän selitti. Ja varmaan arvaattekin, mitä hän sanoi tämän (säälittävän) selittelyn jälkeen? Oikein arvattu! Hän todellakin siteerasi Groucho Marxin kuuluisaa sutkausta ja sanoi, ettei hän koskaan liittyisi yhdistykseen, joka hyväksyisi hänet jäsenekseen. Uskoakseni jo tuohon aikaan kaikesta nuoruudestani ja kokemattomuudestani ja typeryydestäni huolimatta ymmärsin, että mitään lattempaa ja nolompaa ei siinä tilanteessa olisi voinut sanoa. Sitä paitsi eihän Mensa olisi hyväksynyt häntä jäsenekseen, koska hän de facto ei ollut tehnyt Mensan testiä!
Hän kuitenkin koki syvää tarvetta sanoa mitä sanoi. Miksi? No, jokainen arvannee miksi. Mutta sillä hetkellä minä menetin kunnioitukseni häntä kohtaan, juuri siitä syystä, jonka vuoksi hän koki syvää tarvetta sanoa mitä sanoi.
Niin, ystävät! Niin se on! Tällaisia asioita meidän elämässämme voi sattua! Pieniä asioita, jotka kuitenkin voivat olla kuin salamanvälähdyksiä, jotka selvästi valaisevat sen seudun, jossa juuri olemme pimeässä vaeltaneet (kuten Nietzsche asian niin oivasti ilmaisi).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti